Tag Archives: Guatemala

Valokuvanäyttely: Lapsen oikeudet todeksi

 Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat kaikkien maiden lapsille. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ovat ratifioineet kaikki maailman maat Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 1991. 

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus kasvaa pelkäämättä väkivaltaa, syrjintää tai riistoa. Lapsen ei tarvitse tehdä raskaita töitä vaan hänellä on oikeus muun muassa leikkiin ja koulunkäyntiin. Jokaisella lapsella kuuluu olla aikuinen, joka huolehtii hänestä. 

Plan International Suomi on lastenoikeusjärjestö. Järjestön työn tarkoitus on varmistaa, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikkialla maailmassa. Plan työskentelee sen eteen, että oikeuksista vastaavat päättäjät, viranomaiset ja vanhemmat varmistavat lapsen oikeuksien toteutumisen. 

Tekstit: Minttu-Maaria Partanen
Kuvat: Mikko Toivonen 

 MAKING CHILD RIGHTS A REALITY

Child rights are human rights that belong to children in all countries. The United Nations Convention on the Rights of the Child has been ratified by every country in the world except for the United States. In Finland, it came into effect in 1991. 

The Convention on the Rights of the Child asserts that children have the right to grow up without the threat of violence, discrimination or exploitation. Children should not have to do heavy labour; instead, they have the right to play and attend school. Every child should have an adult who looks after them. 

Plan International Finland is a child rights organisation. Our organisation works to promote child rights around the world. Plan’s goal is to ensure that policymakers, government officials and parents enforce child rights. 

Text: Minttu-Maaria Partanen
Photographs: Mikko Toivonen